Vuosikertomus 2023

KIERTOTALOUSHANKKEET

ECCU – Energy Carbon Capture & Utilisation

 

Tavoitteemme on, että Westenergy tuottaa hiilineutraalia energiaa 2030-luvun alkuun mennessä. Käynnistimme vuonna 2022 EnergySampo CCU -hankkeen, jonka tavoitteena oli mittakaavaltaan pienemmän synteettistä metaania tuottavan laitoskokonaisuuden rakentaminen jäte-energialaitoksen yhteyteen. Poliittisen ohjauksen, teknologian ja hiilidioksidimarkkinoiden kehitys oli lopulta nopeampaa kuin oletimme. Pienen hankkeen kehittäminen tuotti haasteita varsinkin kaupallisen kannattavuuden ja heikon kotimaisen sähköpolttoainemarkkinan vuoksi, mutta samaan aikaan löysimme erinomaiset yhteistyökumppanit hiilidioksidin hyödyntämiseksi täydessä mittakaavassa. Lopulta valinta oli selvä, ja hiilidioksidin talteenottoratkaisullemme pohjan luonut EnergySampo CCU-hanke sai väistyä ECCU:n tieltä.

Vuoden 2023 lokakuussa solmimme CPC Finland Oy:n ja Prime Capital AG:n sekä heidän yhteisyrityksensä Koppö Energia Oy:n kanssa aiesopimuksen hiilidioksidin talteenottolaitoksen kehittämiseksi, rakentamiseksi ja operoimiseksi. Valmistuessaan projekti on yksi ensimmäisistä tämän mittakaavan hiilidioksidin talteenottolaitoksista maailmassa. Laitos vähentää valmistuessaan merkittävästi Westenergyn jäte-energialaitoksen hiilijalanjälkeä ja tarjoaa luotettavan hiilidioksidin lähteen Koppö Energian merkittävälle synteettisen metaanin hankkeelle Kristiinankaupungissa. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt talteenottohankkeelle 20 miljoonan euron suuruisen energiainvestointituen joulukuussa 2023.

Valmistuessaan projekti on yksi ensimmäisistä tämän mittakaavan hiilidioksidin talteenottolaitoksista maailmassa.

Westenergy aloitti julkisen rahoituspäätöksen jälkeen yhdessä kumppaniensa kanssa toimenpiteet hankeyhtiö ECCU Oy:n perustamiseksi. Uuden yhtiön tarkoituksena on viedä hiilidioksidin talteenottohanketta eteenpäin Westenergyn ja kumppaneiden puolesta. Hankkeen seuraavassa vaiheessa valitaan projektin suunnittelija ja päälaitetoimittaja eli tehdään ns. FEED-suunnittelusopimukset (Front-End Engineering Design). Valmistelussa ovat niin ikään kaavamuutos ja uudelle laitokselle tarvittavien lupien, varsinkin ympäristöluvan hakemukset. Tavoitteena on, että suunnitelmien ja lupien valmistuttua Eccu Oy:n on mahdollista tehdä investointipäätös kuluvan vuoden loppuun mennessä ja että hiilidioksidin talteenottolaitos voi aloittaa toimintansa ennen vuoden 2026 loppua.

Käyttöönoton jälkeen uusi laitoskokonaisuus ottaa talteen kaiken energiantuotannossa syntyvän hiilidioksidin. Vuosittain noin 150 000 tonnia hiilidioksidia toimitetaan synteettisten polttoaineiden valmistukseen, ja loput ohjataan Westenergyn toimesta pysyvästi hiiltä sitovien tuotteiden, kuten kemian- ja sementtiteollisuuden tuotteiden valmistukseen. Tämä edistää uuden hiilen kierrätykseen perustuvan teollisuuden syntymistä Vaasan seudulle.

Käyttöönoton jälkeen uusi laitoskokonaisuus ottaa talteen kaiken energiantuotannossa syntyvän hiilidioksidin.

Kestävyys ja päästöttömyys ovat Westenergyn strategian keskiössä ja myös tärkeä kysymys osakkaillemme, liikekumppaneille ja koko Vaasan seudulle. Alan ehdotonta huippua edustava talteenottolaitos varmistaa, että jäte-energialaitoksemme hyödyntää jatkossakin kaikkein edistyneintä tekniikkaa.

Muut kiertotaloushankkeet

 

Teemme työtä yhä toimivamman kiertotalouden puolesta osallistumalla kiertotaloutta edistäviin kehityshankkeisiin yhteistyössä alan yritysten ja korkeakoulujen kanssa. Vuonna 2023 tutkimus- ja kehitystoiminnan fokus oli vahvasti hiilidioksidin talteenoton ja hyötykäytön edistämisessä, mutta samalla valmisteltiin yhteistyökumppaneiden kanssa useita tärkeitä hankkeita aloitettavaksi vuoden 2024 aikana. Näihin valmistelussa olleisiin hankkeisiin kuuluivat muun muassa ”Ekoälyä”, tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuvaa tunnistusjärjestelmää yhdyskuntajätteen lajittelussa kehittävä hanke sekä ”MAP-UP-P2X”, jossa kartoitetaan alueen hiilidioksidi- ja materiaalivirtoja sekä käytettävissä olevia teknologioita näiden teolliseksi hyödyntämiseksi. Lisäksi vuonna 2023 on tuettu myös biokaasumarkkinoiden sekä vedyn tuotannon tehostamiseen tähtääviä hankkeita.

Vuonna 2023 tutkimus- ja kehitystoiminnan fokus oli vahvasti hiilidioksidin talteenoton ja hyötykäytön edistämisessä.

YMPÄRISTÖ

Panostamme toimintamme vastuullisuuden kehittämiseen ja ympäristövaikutusten kokonaisvaltaiseen kartoittamiseen. Noudatamme toiminnassamme ympäristöluvissa asetettuja vaatimuksia esimerkiksi erilaisten mittausten sekä käytettävän tekniikan ja jäännöstuotteiden käsittelyn suhteen.

Johtamisjärjestelmämme on sertifioitu ympäristöstandardi ISO 14001:n mukaisesti. Ympäristönäkökohtien tunnistaminen muodostaa pohjan ympäristöohjelmalle, jonka puitteissa olemme pyrkineet esimerkiksi tehostamaan savukaasujen puhdistuksessa käytettävien kemikaalien käyttöä sekä edistämään kiertotalouden kehitystä osallistumalla aktiivisesti erilaisiin kiertotalouden kehityshankkeisiin

Johtamisjärjestelmämme on sertifioitu ympäristöstandardi ISO 14001:n mukaisesti.

Ympäristövaikutusten seurannassa ilmanpäästöjen tarkkailu on keskeisessä asemassa. Ilmanpäästöjä tarkkaillaan jatkuvatoimisesti, ja alla on kuvattu mittausten tulokset vuoden 2023 osalta. Kokonainen ympyrädiagrammi merkitsee ympäristöluvassa määriteltyä raja-arvoa epäpuhtaudelle ja ympyrän sisään merkitty harmaa alue toteutunutta pitoisuutta. Tulokset osoittavat, että savukaasujen puhdistus on Westenergyn laitoksessa korkealla tasolla. Vuoden 2023 lopulla astuivat voimaan uudet tiukentuneet päästörajat. Olimme valmistautuneet muutokseen muutama vuosi sitten käyttöön otetulla savukaasupesurilla, jonka ansiosta erityisesti happamat epäpuhtaudet pystytään tehokkaasti puhdistamaan savukaasuista.

Tavoitteemme on, että jo lähivuosina myös savukaasujen sisältämä hiilidioksidi otetaan talteen, mikä pienentää laitoksen hiilijalanjälkeä merkittävästi. Viime vuonna suoritetut hiilidioksidimittaukset osoittivat, että laskelmissa käytetty Tilastokeskuksen kerroin vastaa hyvin todellisia mittaustuloksia.

Tavoitteemme on, että jo lähivuosina myös savukaasujen sisältämä hiilidioksidi otetaan talteen, mikä pienentää laitoksen hiilijalanjälkeä merkittävästi.

Jatkuvatoimisten mittausten tulokset vuonna 2023

Kertaluontoisten mittausten tulokset vuonna 2023

Ilmanpäästöjen ohella tarkkailemme myös savukaasujen puhdistuksessa muodostuvan lauhdeveden sekä alueen pinta- ja pohjavesien koostumusta. Lauhdeveden koostumuksessa tai pinta- ja pohjavesien laadussa ei ole toiminnan aikana havaittu merkittäviä muutoksia.  

Toiminnan vaikutuksia lähialueen puustoon ja kasvillisuuteen seurataan myös tarkoin. Laitoksen läheisyydessä sijaitsevalla Vedahuggetin suojelualueella kasvava silomunuaisjäkälä kuuluu seurattaviin lajeihin, ja sen esiintymää seurataan säännöllisesti ulkopuolisen tarkkailijan toimesta. Silomunuaisjäkälän esiintymässä ei ole havaittu merkittäviä muutoksia laitoksen toiminnan aikana. Osallistumme myös laajempaan bioindikaattoritutkimukseen, jolla saadaan tietoa ilmanpäästöjen vaikutuksista kasvillisuuteen. Osallistumme myös koko Vaasan ja Mustasaaren alueet kattavassa ilmanlaadun yhteisseurantaan.  

Jäännöstuotteet

 

Westenergyn jäte-energialaitoksen toiminnasta muodostuu pohjakuonaa, savukaasujen puhdistusjätettä eli APC-jätettä ja kattilatuhkaa. Jäännöstuotteet käsitellään ympäristöluvan edellyttämällä tavalla ja niiden hyötykäyttöä pyritään edistämään.

Jäännöstuotteet käsitellään ympäristöluvan edellyttämällä tavalla ja niiden hyötykäyttöä pyritään edistämään.

Pohjakuona koostuu tuhkasta sekä palamattomista materiaaleista, kuten metallista. Suuret metallikappaleet erotellaan pohjakuonasta jo laitoksella ja ohjataan kierrätykseen. Metallien seulonnan jälkeen jäljelle jäävä materiaali, ns. mineraaliaines, soveltuu maanrakennusmateriaaliksi ja sen käyttö korvaa neitseellisiä materiaaleja, kuten hiekkaa ja soraa. Viime vuonna noin 19 600 tonnia mineraaliainesta käytettiin maanrakennusaineena. Yhteistyökumppaninamme pohjakuonan käsittelyssä toimii Suomen Erityisjäte Oy.

Viime vuonna noin 19 600 tonnia mineraaliainesta käytettiin maanrakennusaineena.

Savukaasujen puhdistusjäte eli ns. APC-jäte koostuu puhdistuskemikaaleista sekä niihin sitoutuneista epäpuhtauksista. Kattilatuhka on puolestaan kattilan lämmönsiirtopinnoilta irrotettua tuhkaa. Näiden materiaalien jatkokäsittelyssä ja -tutkimuksessa yhteistyökumppanimme on Fortum Waste Solutions Oy. Vuonna 2023 jatkokäsittelyyn ohjattiin noin 4500 tonnia APC-jätettä sekä 1600 tonnia kattilatuhkaa. Suurin osa näistä materiaaleista käsiteltiin Fortumin Porin tuhkajalostamossa, ja osa materiaaleista sijoitettiin sementtiin sidottuna vaarallisen jätteen kaatopaikalle. Vuosikymmenen alussa käyttöönotetun tuhkajalostamon ansiosta tuhkien käsittelyn hiilidioksidipäästöt ovat merkittävästi vähentyneet. Lisäksi kaatopaikkaus vaatii huomattavasti aiempaa vähemmän tilaa. Jäännöstuotteiden hyötykäyttömahdollisuuksia pyritään edistämään, ja parhaillaan tutkitaan esimerkiksi metallien talteenottomahdollisuuksia hienojakoisista sivuvirroista.

Vuosikymmenen alussa käyttöönotetun tuhkajalostamon ansiosta tuhkien käsittelyn hiilidioksidipäästöt ovat merkittävästi vähentyneet.

 

TURVALLISUUS JA TYÖTERVEYS

Työturvallisuustavoitteemme on ehkäistä ja torjua työtapaturmia ja muita työstä ja työympäristöstä johtuvia terveyshaittoja sekä parantaa työympäristöä ja työolosuhteita. Vuonna 2023 Westenergyllä ei sattunut sairauspoissaoloja aiheuttaneita työtapaturmia, ja Westenergy onkin ollut tapaturmavapaa työpaikka jo lähes neljän vuoden ajan.

Westenergy onkin ollut tapaturmavapaa työpaikka jo lähes neljän vuoden ajan.

Työturvallisuuden parantamiseen pyritään sitouttamaan koko henkilöstö. Viime vuonna henkilöstön toimesta raportoitiin yhteensä 70 turvallisuushavaintoa. Turvallisuushavainnot ovat huomioita epäkohdista, jotka voivat aiheuttaa työtapaturman vaaran. Westenergyllä turvallisuushavainnot käsitellään päivittäin, ja jokainen tilanne ja tilanteen aiheuttanut juurisyy pyritään selvittämään mahdollisimman tarkasti, jotta turvallisuutta pystytään parantamaan jatkossa.

Viime vuonna henkilöstön toimesta raportoitiin yhteensä 70 turvallisuushavaintoa.

Westenergyllä tavoitteena on, että koko henkilöstöllä on voimassa oleva ensiapukoulutus sekä Työturvallisuuskortti. Lisäksi kaikki Westenergyn alueella työskentelevät henkilöt suorittavat turvallisuusperehdytyksen ennen töiden aloitusta.

Työturvallisuuden parantamisessa turvavartit ovat osoittautuneet hyväksi työkaluksi. Turvavartti on turvallisuuteen liittyvä tietoisku ajankohtaisesta aiheesta. Viime vuonna henkilöstölle pidettiin yhteensä 18 turvavarttia, joissa käsiteltiin esimerkiksi sähkötrukin ja nostokoukkujen turvallista käyttöä.

Viime vuonna henkilöstölle pidettiin yhteensä 18 turvavarttia.

Westenergyn työsuojelutoimikunta kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Työsuojelutoimikunta kehittää työntekijöiden turvallisuutta yhdessä eri henkilöstöryhmien kanssa ja tekee työturvallisuutta koskevia kehittämisehdotuksia työnantajalle. Lisäksi työsuojelutoimikunta seuraa työsuojelun toimintaohjelman toteutumista ja tekee aktiivista yhteistyötä työterveyshuollon kanssa. Viime vuonna työsuojelutoimikunnan toimesta päivitettiin myös kaikki yhtiön toiminnot ja alueet kattava riskienarviointi.

Edellisvuonna otimme käyttöön uuden miehittämättömän vaaka-aseman ja välivarastokentän, ja viime vuoden aikana kertyi arvokasta käyttökokemusta näiden uusien toimintojen ja alueiden käytöstä. Kokonaisuudessaan uudet toiminnot toimivat hyvin. Olemme tunnistaneet kehitystarpeita esimerkiksi kulunvalvontajärjestelmän toimivuudessa, ja tulevana vuonna tavoitteena onkin sujuvoittaa kulunvalvontaa.

Työturvallisuuden näkökulmasta katsoen laitoksen vuosihuollot ovat haastava jakso, sillä vuosihuollon aikana laitoksen eri osissa työskentelee samanaikaisesti erilaisissa huoltotehtävissä jopa 120 henkilöä. Paine saattaa ennalta määritellyt työtehtävät ajoissa valmiiksi tuottaa lisähaastetta työturvallisuudelle. Viime vuonna vuosihuolto sujui kuitenkin myös työturvallisuuden näkökulmasta katsoen hyvin, ja työtapaturmilta vältyttiin. Turvallisuustarkkailun ja liikenteenohjauksen järjestämisessä teimme yhteistyötä Rescue Team Finland Oy:n kanssa. Olemme tehneet systemaattista työtä turvallisuuden parantamiseksi vuosihuoltojen yhteydessä, ja käytännöt ovatkin tulleet varsin tutuiksi yhteistyökumppaneillemme.

Viime vuonna organisaatiomuutoksen yhteydessä turvallisuusjohtaminen eriytettiin omaksi toimeksi, ja vuoden lopulla kulunvalvonnan ja vastaanottotoiminnan parissa työskennellyt Janne Suorauha otti vetovastuun työturvallisuuden johtamisesta H&S Insinöörin tehtävässä.

  • Työtapaturmia
    0
  • Henkilöstön sairauspoissaolo
    0
    %
  • Turvallisuushavaintoja
    0

HENKILÖSTÖ

 

Vuoden 2023 aikana Westenergyllä työskenteli yhteensä 47 henkilöä. Westenergy työllistää henkilöstömääräänsä suhteutettuna paljon kesätyöntekijöitä, ja viime vuonna kesätöihin palkattiin kymmenkunta henkilöä. Kesätyöntekijät tekivät sijaisuuksia laitoksen tuotannossa ja kunnossapidossa sekä työskentelivät viheralueiden kunnossapidossa. Suuri osa kesätyöntekijöistä on opiskelijoita, ja teemme yhteistyötä opiskelijoiden kanssa myös esimerkiksi opinnäytetöiden muodossa. Viime vuonna valmistuneet opinnäytetyöt käsittelivät viestintämateriaalien uudistamistarpeita sekä jäte-energialaitoksen lauhdeveden hyötykäyttömahdollisuuksia.

Westenergy toimii alalla, joka muuttuu ja kehittyy nopeasti. Myös teknologia ja käytössä olevat järjestelmät kehittyvät jatkuvasti samalla luoden uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Henkilöstön ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen onkin siksi hyvin tärkeää. Vuosittain kehityskeskusteluiden yhteydessä kartoitetaan työntekijän kouluttautumistarpeet ja laaditaan henkilökohtainen koulutussuunnitelma. Vuonna 2023 Westenergyn henkilöstölle kertyi yhteensä 75 koulutuspäivää.

Vuonna 2023 Westenergyn henkilöstölle kertyi yhteensä 75 koulutuspäivää.

Vuodenvaihteessa 2023–2024 toteutettiin henkilöstön työhyvinvointikartoitus, joka koostui sähköisestä lomakkeesta, henkilökohtaisista haastatteluista sekä henkilöstöryhmittäin järjestetyistä läpikäyntitilaisuuksista. Kartoitus osoitti, että henkilöstön työtyytyväisyys on Westenergyllä korkealla tasolla. Kehityskohteina tunnistettiin esimerkiksi haasteet tiedonkulussa sekä etätyön tekemisestä aiheutuva vuorovaikutuksen vähentyminen työkavereiden kanssa, mikä voi heikentää yhteishenkeä.

Kartoitus osoitti, että henkilöstön työtyytyväisyys on Westenergyllä korkealla tasolla.

Virkistystoiminta on tärkeää työhyvinvoinnin kannalta ja edesauttaa luomaan yhteishenkeä henkilöstön keskuudessa. Westenergyllä työhyvinvointiryhmä suunnittelee vuosittain mielekästä yhteistä tekemistä. Vuonna 2023 henkilöstö pääsi testaamaan taitojaan seinäkiipeilyn merkeissä. Henkilöstön käytössä on myös monipuolinen kuntosali.

Westenergyn henkilöstö numeroina vuonna 2023